Sukulehtemme numeron 1*2003 sivulla 32 oli Helsingin Sanomissa 2.3.2003 julkaistu artikkeli ”Tätienergia jyllää Pohjois-Koreassakin” , joka kertoi Tuula Nilsonin toiminnasta Punaisen Ristin edustajana.

Tuula on 25 vuoden aikana toiminut  Punaisen Ristin delegaattina monilla komennuksilla Aasiassa, Afrikassa ja Euroopassa. Nyttemmin hän viettää eläkepäiviä Tampereella miehensä kanssa.

Seuraavassa artikkelissa hän kertoo näillä inhimillisen hädän keskelle tehtävien komennusten  antamista vaikeista, mutta mielenkiintoisista haasteista.

Kuka ja mistä perheestä olet?

Tuula Marja Nilson , os. Toiviainen  Vanhempani : Lauri Mauno Toiviainen ja Mirja Lahja os. Uimonen  Me kaikki olemme syntyneet Viipurissa Vanhempani siirtyivät ajasta ikuisuuteen 1976 ja -78.

Isäni suku tulee Viipurin läänin Pyhäjärveltä. Iso-isäni Matti Toiviainen toimi kansakoulunopettajana  Pyhäjärvellä ja Terijoella.

Koulutus ja työtehtävät Suomessa?

Valmistuin sairaanhoitajaksi 1962 , terveydenhoitajaksi 1967 . Useita täydennyskoulutuksia eri terv.huollon alalta.Ensiapuopettaja.

Ensimmäinen komennus- minne, milloin ja mihin olosuhteisiin

Pol Potin hirmuhallinnon seurauksena tuhannet kamputsealaiset tulvivat rajan yli Thaimaahan. Olin siellä 1979 vuoden lopusta pariin otteeseen pakolaisleirin tehostetun ruokinnan osastolla  (teltassa ) Olosuhteet aika järkyttäviä . Paljon nälkiintyneitä , sairaita ja kuolevia pakolaisia. Kuuma ilmasto ja puute aluksi kaikesta. Vähitellen olot saatiin paranemaan ja kuolleiden määrä laski.

Saitko lisäkoulutusta Punaiselta Ristiltä?

Sekä Kansainvälinen Punainen Risti että oma SPR:mme kouluttaa reservin delegaatteja jatkuvasti. Alkukoulutuksena on ns. basic training course, joita järjestetään useissa maissa-Suomi on tässäkin asiassa edelläkävijä , sillä SPR:llä näitä kursseja on jo 70 - luvulta

Olosuhteet ja kokemukset?

Näistä voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan . Olosuhteet tietysti vaihtelevat riippuen siitä , ovatko autettavat sodan vai luonnononnettomuuden uhreja – silloin tärkein ero on tietenkin turvallisuus. Kun auttaa ihmisiä jotka useimmiten ovat menettäneet kaiken mitä omistavat sekä myös läheisensä , olosuhteet ovat aika karuja – Tämänlaatuisessa työssä joutuu kyllä nöyrtymään oman pienuutensa edessä .

Vastasiko kokemus ennakkokuvitelmia?

Ei koskaan pysty kuvittelemaan mihin tilanteeseen joutuu. Etukäteistieto auttaa jonkin verran , mutta vasta paikan päällä totuus on silmien edessä –useimmiten hyvinkin järkyttävänä.

Muita komennuksia vuosien varrella-minne, milloin ja mihin olosuhteisiin?

Olen tehnyt töitä useissa Afrikan maissa – Uganda -83, Etiopia -85, Angola 86 Somalia 88-90 ja 93, Sudan-91

Komennukset liittyvät maan sisäisten pakolaisten auttamiseen – ruokintaohjelmiin , sisällissotien aiheuttamiin ongelmiin , naisten asemaan , aidsiin jne.

Pakistanissa (93-98 ) toteutimme äiti/ lapsi terveysohjelmaa ja perhesuunnittelua . Sieltä kävin useaan otteeseen opettamassa ensiapua Afghanistanin Punaisen Puolikuun henkilöstölle.

Kosovossa olin pariinkin otteeseen. Toimin Etyj- organisaatiossa  . Päätehtävänäni oli Etyj – henkilökunnan työterveyshuolto.(1998 ja 1999-2001 ) Pohjois-Korea , viimeisin komennus kesti 2 vuotta 2002-2004

Kauanko komennukset kestävät?

Pituudet vaihtelevat riippuen työtehtävistä. Olen tehnyt 3 kuukauden komennuksia alkuaikoina mutta myöhemmin pituus on vaihdellut vuodesta neljään vuoteen .Mongoliassa olin kolme viikkoa -työ oli ensiapuopettajien opettamista.

Asumis- ja elinolosuhteet komennuksen aikana?

Punainen Risti pyrkii järjestämään työntekijöilleen kunnolliset asumisolosuhteet jotta itse työhön olisi helpompi keskittyä . Olen asunut esimerkiksi Idi Aminin palatsimaisessa huvilassa  Ugandassa ja  Somaliassa asuin   savimajassa . Olosuhteet vaihtelevat , niin myös asuminen.

Mieleenpainuvimmat muistot matkoilta?

Kaikki maat ovat olleet erilaisia ja kaikista on jäänyt paljon , paljon muistoja . En voi oikeastaan nimetä mikä olisi ollut järisyttävintä ja mikä hienointa. Totuus on , että huolimatta erilaisesta kulttuurista , rodusta tai uskonnosta –puhumattakaan politiikasta , me ihmiset olemme hämmästyttävän samanlaisia eripuolilla maailmaa. Meillä kaikilla on tarve selvitä elämässä eteenpäin ja suojella lapsiamme , antaa heille rauhallinen elämä ja tulevaisuus. En ole vielä tavannut henkilöä , joka olisi iloinnut maansa sisällissodasta tai muista mullistuksista.

Erityisesti side, joka aina syntyy autettavien naisten ja avustustyöntekijän välille on jotain mahtavaa koettavaa.

Yhteisen kielen löytäminen asiakkaiden kanssa ?Tunteen kieli löytyy aina , katse , kosketus , hymy riittävät usein ratkomaan ongelmia mutta tietysti on asioita joita täytyy saada perille autettavien omalla kielellä. Aina on löytynyt tulkkeja –joskus parempia joskus vähemmän hyviä. Minulla on melkein aina ollut työpari paikallisesta Punaisesta Rististä ja melkein aina he ovat olleet terveydenhuollon ammattilaisia , joten kieliongelmia ei ole paljon esiintynyt – englannin kieli on työkieli.

Pakistan

Miten ympäristö suhtautui matkoihin?

Perhe

Mitään tehtävää kaukana ei voi ottaa vastaan , jos joku perheessä sitä vastustaa. Ongelmat kohtaavat kentällä jos kantaa huonoa omaatuntoa lähtemisestään. Minun perheeni on aina kannustanut ja tukenut työtäni . Voisin jopa väittää että perhesiteet ovat vain lujittuneet kun äiti ei ole ollut aina ”hössäämässä ” Lapsista on kasvanut erittäin itsenäisiä ja ahkeria kansalaisia. Toki olen kaikin keinoin pitänyt perheeseeni yhteyttä keikoiltani ja puolisoni on vieraillut aina mahdollisuuden saatuaan luonani. Pakistanissa hän teki omaa  projektiaan ja oli hienoa tehdä työtä samassa maassa.

Viime vuosina yhteydenpito vain parani sähköpostien ja puhelinviestien ansiosta. Pohjois –Koreassa eivät kännykät toimineet, mutta jonkun tekniikan ihmeen kautta Geneveen saimme meilejä lähetettyä ja vastaanotettua.

Tottakai perhe on ollut lujillakin työni aikana. Varsinkin jos olen ollut jossain turvallisuudeltaan vaikeassa paikassa. Ehkä kuitenkin yhteinen luottamuksemme siihen , että mitään ei tapahdu sattumalta , ilman ennalta määrättyä , on auttanut tässäkin asiassa.

Lähisukulaiset

Lähisukulaisistani voin sanoa , että sisareni Leena Mandeville ja hänen perheensä ovat varsinaisia ”gloabtrottereita ” joten heille ei elämäntavassamme ole mitään ihmeellistä. He ovat olleet kaikki perheenjäsenet omalla tavallaan tukenani ja mukanani tässä työssäni.

Ei koti ole siellä minkä kartta näyttää – Koti on niiden ihmisten sydämissä , joita rakastaa.

Työnantaja

Työnantajieni suhtautuminen vaihteli. Oli terveyskeskus joka kannusti ja antoi aina virkavapaata lyhyelläkin varoitusajalla . Oli myös työnantaja joka piti avustustyötä lähinnä kiusallisena tapana antaa työntekijän pitää hauskoja lomamatkoja ja nauttia elämästään. Vuodesta 1988 asti olenkin ollut ”vapaa taiteilija ” mutta työttömyys silti on minulle tuntematon asia. Aina on keikkaa pukannut !

Miten nämä usein ankeat kokemukset ovat vaikuttaneet omaan luonteeseesi ja elämänasenteeseesi?

Luulen että olen tuntuvasti nöyrempi ihminen kuin ennen näitä kokemuksiani. Olen ehkä myös oppinut iloitsemaan enemmän jokaisesta päivästä pienine iloineen . Tiedän myös että olen etuoikeutettu – monin tavoin . Saan elää vapaassa , turvallisessa kotimaassani. Minulla on ruokaa , juomaa , pesuvettä , sähköä , puhdasta ilmaa eikä minun tarvitse pelätä. Saan tavata ystäviäni ja omaisiani milloin haluan – ja saan sanoa mitä haluan ilman, että täytyy pelätä jonkun kuulevan ...
Ohjeita alalle aikoville?

Koulutus, halu auttaa ja rehellisyys itseään kohtaan . Tärkeänä pidän myös sitä , että osaa nauraa itselleen – muille nauramisen jokainen osaa , mutta jos osaa myöntää omat möhläyksensä , se auttaa hurjasti tässä työssä.

Muuta?
Terveisiä sukuseuralaisille –Tavataan ja haastellaan. Hyvää kesää, hyvää elämää. Eläköön Suomi !

Tuula Nilson

SYNTYMÄPÄIVÄN VIETTO EGYPTISSÄ

Mieheni Erkin 60-vuotispäivä lähestyi ja olimme päättäneet viettää sen jossakin lämpimässä sisareni Pirkon ja hänen miehensä Jorman kanssa. Puoli vuotta ennen merkkipäivää, joka oli 25.3.05 valitsimme loma- ja juhlakohteeksi Egyptin Hurghadan. Olimme lomailleet Egyptissä jo vuonna 1991, silloin Luxorissa, joten kulttuuri oli tuttu. Hotelliksi varasimme esitteen kuvan vehreän ympäristön lumoamina Sultan Beachin. Halusin yllättää Erkin ja pyysin lapsiamme sekä muutamaa ystäväpariskuntaa mukaan, tietenkin Erkiltä salaa.

Matkaan lähdimme Vaasasta aikaisella aamujunalla 22.3.05. Lentokentällä kohtasimme matkakumppanimme ja menimme lähtöselvitykseen. Saavuttumme ulkomaan lähtöhalliin Erkki yllättyi pahemman kerran, mutta toki iloisesti, että meitä odottamassa olleet poikamme Ville ja Otto , tyttäremme Eerika miehensä Janin kanssa ja lisäksi ystäväperhe Kerimäeltä, Tarja, Pekka ja tyttärensä 13-vuotias Jenni, jotka myös olivat lähdössä matkalle mukaan.

Lento lähti puolen päivän tienoissa ja matka taittui nopeasti n. 6 tuntia kestäen. Saavuimme matkakohteeseen illansuussa ja yllätykseksemme meitä oli vastassa helsinkiläispariskunta Mane ja Pirkko, joka olivat tulleet edellisenä iltana. Saatuamme huoneet ja asetuttuamme ja hetken vedettyämme henkeä, kokoonnuimme koko 13 hengen seurue hotellin vastapäätä sijaitseva ravintola Big Brothersin terassille ja tilasimme syötävää ja juotavaa.

Perillä Hurghadassa

Sää oli ihanan lämmin ja tunnelma rentoutunut. Big Brothers osoittautui miellyttäväksi virkistäytymispaikaksi koko loman ajan, olihan sen hintataso huomattavasti alle hotellimme hintoja.

Seuraavana aamuna osallistuimme Aurinkomatkojen järjestämään info-tilaisuuteen ja kaupunkikierrokseen, ja saimme tarpeellisia toimintaohjeita tulevaa viikkoa( Erkille ja minulle 2 viikkoa) varten. Nuoriso, joksi kutsun lapsiamme (4) ei tullut mukaamme infoon ja ajeluun, vaan he kiertelivät omin päin ja tutustuivat ympäristöön. Kiertoajelu vei paikkakunnan keskustaan, Sakkalaan, johon oli matkaa 8 km. Siellä tutustuimme paikalliseen basaariin ja saimme kokeilla vesipiipun polttoa.

Parina seuraavana päivänä kävelimme ja tutustuimme paikallisiin kauppoihin ja muuhun ympäristöön, makasimme uima-altaan äärellä ottaen aurinkoa ja seurustellen sekä tietysti uiden.

Vihdoin koitti odotettu syntymäpäivä 25.3., joka kristillisissä maissa oli pitkäperjantai, mutta muslimimaissa tavallinen päivä. Sovimme tapaamisen huoneeseemme klo 10.30, mutta ennen sitä soi puhelin ja vastaanotosta kerrottiin kukkia olevan tulossa. Aurinkomatkat onnitteli 60-vuotiasta mahtavan kauniilla ja suurella kukka-asetelmalla elämän puu-aiheisella papyruksella. Kun koko seurue oli paikalla, kilistimme onnea päivänsankarille ja tutkimme hänen saamiaan hauskoja lahjoja ja tietysti kuvattiin.

Päätimme lähteä yhdessä kaikki 13 tutkimaan Punaista merta lasipohjaveneellä. Nuoriso neuvotteli paikallisessa matkatoimistossa kohtuuhintaisen retken. Meidät kuljetettiin pikkubussilla meren rantaan ja astuimme siellä odottaneeseen veneeseen. Punaisen meren vesi on uskomattoman kirkas ja veneen lasilattian läpi näimme huikean kauniit korallit ja lukemattoman monet värikkäät kalat. Sukeltamaankin olisi päässyt, mutta kukaan ei uskaltanut yrittää.

Illalla kokoonnuimme hotellimme italialaiseen ravintolaan ruokailemaan ja juhlimaan sankaria. Mahtava syntymäpäiväkakku palavine kynttilöineen tuotiin pöytään. Erkki yritti parhaansa mukaan puhaltaa kynttilöitä sammuksiin, eiväthän ne sammuneet ja tarjoilijoilla oli hauskaa. Kynttilät paloivat koko kakunsyönnin ajan.

Seuraavana päivänä päätimme lähteä Sakkalaan. Sinne pääsi kätevimmin pikkubussilla, joita ajeli asiakkaita kalastellen ja tööttäillen jatkuvana jonona. Matka maksoi 1 punnan/henki (n. 1 mummon markka). Sieltä löysimme hyviä ja edullisia ruokailupaikkoja.

Seurueemme muut jäsenet lähtivät sunnuntaina Luxorin-retkelle (mehän olimme käynet siellä jo aiemmin).

Sitten koitti 1 viikon matkalaisten kotiinlähdön aika. Edellisenä iltana ruokailimme yhdessä koko ryhmä Sakkalassa kreikkalaisessa ravintolassa. Aamulla hyvästelimme kotiinlähtijät haikein mielin. Seuraksemme jäivät vielä Pirkko ja Mane, joilla myös oli 2 viikon loma.

Retki Kairoon

Olimme varanneet 2 päivän Kairon-matkan jo Suomessa ja lähtö sinne ajoittui torstaiaamuun klo 01.30. Bussi ajoi El Gounaan, jonne kokoontui 50 autoa. Sieltä matka jatkui letkassa poliisien turvaamana Kairoon saakka, jonne pääsimme n.11 aikaan. Ilma oli helteisen kuuma ja savusumu leijaili  8 miljoonan asukkaan kaupungin yllä. Lounaan jälkeen suunnistimme kohti pyramidialuetta. Suurin pyramidi on nimeltään Keops ja se on pinta-alaltaan Vatikaanin kokoinen. Sitä vartioi jättiläismäinen sfinksi. Opas kertoi pyramidien monituhatvuotisesta historiasta.

Lopen väsyneinä valvotun yön, ja kuuman ja hiekanpölyisen retkemme jälkeen pääsimme viimein hotelliin. Meidät majoitettiin hienoon sviittiin, josta emme jaksaneet lähteä iltarientoihin, vaan nukuimme makeasti upeassa vuoteessa melkein kellon ympäri.

Seuraavana aamuna tutustuimme Kairon egyptiläiseen museoon. Museo on valtava ja siellä on niin paljon esineitä, että kestäisi 3 kuukautta katsoa jokainen esine erikseen. Upean museon vaikuttavimpia esineitä on faarao Tutankhamonin kultainen kuolinnaamio, vain yhden mainitakseni. Seuraavana tutustumiskohteena oli Afrikan vanhin moskeija ja vanhin koptikirkko (koptikristittyjä on 10 % väestöstä), muistuttaa ortodoksiuskontoa.

Lounaan jälkeen kävimme vielä Kairon suurimmassa basaarissa, jossa tavaraa ja ihmisiä oli uskomattoman paljon. Basaari on niin laaja ja sokkeloinen, että sinne on helppo eksyä.

Sitten lähdimme paluumatkalle, nyt vain oma bussimme, koska Kairossa ei ole paikkaa, johon 50 bussia voisi kokoontua. Oli perjantai ja egyptiläisten vapaapäivä. Joka paikka kuhisi ihmisiä mustanaan ja kadut olivat täynnä autoja. Takaisin Hurghadaan saavuimme n. 23:n aikaan.

Loput lomapäivistä lepäilimme, söimme hyvää ja edullista egyptiläistä ruokaa. Pistäydyimme myös Afrikan ainoassa Hard Rock-cafessa, joka oli takka kopio alkuperäisestä sisustuksineen, ruokalistoineen ja tarjoilijoiden pukuineen.

Egyptiläiset ovat ystävällisiä, ymmärtävät auttavasti englantia, väärinkäsityksiä tosin sattui aika usein. Kaupantekoon kuuluu oleellisena tinkiminen, turisteilta yritetään nyhtää ylihintaa. Kaupustelijoita on paljon tarjoamassa tuotteitaan. Alkoholijuomia saa ostaa vain TaxFree- myymälästä, ravintoloissa on tarjolla myös, muttei muslimiomistuksessa olevissa.

Sää oli koko ajan lämmin, välillä tukahduttavan kuuma, välillä vilvoitti tuuli ja pulahtaminen Punaiseen mereen.

Kotiinlähtö koitti 5.4. ja kaiken nähneinä hyvästelimme mukavan lomapaikkamme. Paluumatka sujui ongelmitta ja saavuimme Suomeen niin myöhään, että yövyimme Eerikan ja Janin luona. Kotiin Vaasaan pääsimme seuraavana iltana.

Lomamme oli onnistunut, olimme ruskettuneita ja levänneitä ja Erkin syntymäpäivä ikimuistoinen. Voin varauksetta suositella lomapaikaksi Egyptiä erilaisesta kulttuurista ja bakteerikannasta huolimatta. Etukäteen voi popsia maitohappokapseleita ja paikanpäällä desinfioida kätensä ennen ruokailua ja syödä vain kypsennettyjä ruokia. Mutta jos mahatauti yllättää, niin apteekista löytyy apu.

Tyytyväisin lomaterveisin
Marja- Leena Väisänen