SUKUTUTKIMUSKÄRPÄSEN PUREMA
Pekanpäivillä sen sain. Istuttiin iltapäiväauringosta nauttien kahvipöydässä luonnon ollessa kauneimmillaan. Naapurin Esko kertoili varsin kiinnostavasti sukututkimuksesta ja kokemuksistaan harrastuksen parissa.
Ajatus jäi kytemään ja kun paikallislehdessä oli ilmoitus Kotkan kirjastossa pidettävästä sukututkimuksen esittelytilaisuudesta, päätin mennä kuuntelemaan. Kymenlaakson sukututkimusseura esitteli parin tunnin ajan aihetta ja luovutti kuuntelijoille luentorungon ja liittymiskaavakkeen. Vapaaherrana totesin kaipaavani uutta harrastusta elämääni ja viikon pohdinnan jälkeen liityin jäseneksi.
Nyt kun muutama kuukausi on kulunut, on aika kerrata tapahtumia. Alkuun pääseminen oli varsin helppoa, koska tietokoneen käyttö oli minulle tuttua. Suomen Sukututkimusseuran HisKi- ohjelmasta saa kerättyä tutkittavasta seurakunnasta 1700-1850 luvuilta sekä vihittyjä pareja, että syntyneitä ja kastettuja (edellyttäen että seurakunnasta on tiedot kirjattu). Myöskin muita hakuohjelmia löytyy. Internetissä on myös kokeiltavaksi imuroitavia sukututkimusohjelmia, joiden avulla helposti voi muodostaa perheitä ja sukupolvia. Samalla on mahdollisuus testata, mikä ohjelma sopii itselle parhaiten.
Maakuntakirjastoista on lainattavissa omaan kirjastoon mikrokortteja ja –filmejä, joista kirjastossa voi varmistaa tiedot ja samalla löytää uusia henkilöitä ja sukuhaaroja. Työtä voisi verrata palapelin rakentamiseen ja jokaisen uuden palan sopiminen tuntuu hienolta asialta. Ongelmaksi nousi pian historiankirjojen vanhat käsialat, mutta siihen auttoi Kymenlaakson sukututkijoiden järjestämä vanhojen käsialojen kurssi. Internetissä on useita sukututkijoiden keskustelukanavia, joita seuraamalla olen saanut mielenkiintoisia vinkkejä ja löytänyt muita sukututkijoita. Uskomattomin asia on mielestäni ollut kokeneiden sukututkijoiden suhtautuminen niin tulokkaaseen, kuin vanhempiin tutkijoihin. Auliisti avustetaan toista tutkijaa sukututkimuspolulla eteenpäin. Erityisesti haluan kiittää Helena Karppista, joka tutorina on antanut minulle apuaan ja tutustuttanut myös Kurkijoki-Hiitola alueella työskenteleviin tutkijoihin.
Alkuhämmennyksessä lähdin liian laajalla rintamalla liikkeelle, mutta nyt olen (ainakin toistaiseksi) rajoittanut tutkimukseni Hiitolan Toiviaisiin ja Mannisiin.Helenan sanoja mukaillen voin todeta, että ns. sukututkimuskärpäsen puraisu on tunnetusti pysyvä ja sen aiheuttama tauti parantumaton. Toisaalta taas seurustellessaan pölyisten arkistojen uumenissa jo kauan sitten kuolleiden esivanhempien kanssa voi tuntea tekevänsä arvokasta tutkimustyötä sukuperinteen tallentamiseksi.Sukututkimus on hidasta, mutta todella antoisaa puuhaa, ja se sopii varsin hyvin työelämästä vapaalle jääneelle henkilölle, joka haluaa sisältöä päiviinsä ja pysyä henkisesti vireänä.
Tällä hetkellä Toiviaisten naisten vaiheita tutkivat Helena Karppinen, Timo Kaljunen ja minä. Työ on aikaa vievää ja lisää tutkijoita tarvittaisiin. Mikäli joku tuntee kiinnostusta liittyä joukkoomme, annamme kernaasti tarvittavan tuen harrastuksen aloittamiseksi.Myöskin toinen tutkimusta nopeuttava keino on tullut mieleeni. Lakkautettujen (rajan taakse jääneiden) seurakuntien arkisto sijaitsee Mikkelin maakunta-arkiston yhteydessä. Sen mikrokortteja ei lainata, vaan tiedot on kerättävä arkistossa. Tämä aiheuttaa melkoiset ajomatkat ja matkakustannukset meille kaukana asuville. Itse tutkiminen arkistossa on ilmaista. Jos Mikkelin lähettyvillä asuu joku sukuseuraan kuuluva henkilö, jolla olisi aikaa ja kiinnostusta näiden tietojen keräämiseen, tulisin mielelläni maakunta-arkistoon opastamaan sukutietojen keräämisen aloittamisessa. Tässä työssä tietokone ei ole suinkaan välttämätön.
Jouko Soihtu
TOIVAISIA EMME OLE, PÖKSYLÄISIKSI EMME HALUA –
OLKAAMME SIIS TOIVIAISIA
Sukunimet 2000 –kirjan uudistettu laitos, joka vastikään on julkaistu, kertoo sukunimestä Toiviainen hiukan uudella tavalla: ” - - - Nimien esiintymisessä on tosin hieman poikkeuksiakin; Toiviaisesta on tietoja Hämeestä keskiajalta alkaen, Kiuruvedellä on Toiviaiskylä, Toiviaisjärvi sekä Tuli-Toiviainen-niminen järvi. Kiuruveden nimet lienevät olleet aiheena, kun eräät Pöksyläiset muuttivat 1900-luvulla nimensä Toiviaiseksi. - - - ”
Tällainen uusi asia saa Toiviais-tutkijalta kahvit väärään kurkkuun. Ensin ei oikein tiedä mistä lähteä moisen tiedon alkuperää selvittämään, mutta joitakin yhteydenottoja oli tietenkin tehtävä. Muutamien kiuruveteläisiä sukuja tutkivien kanssa keskusteltuani selvisi, että asia ei voi olla niin ja päätin kysyä asiaa Sirkka Paikkalalta, joka on Pirjo Mikkosen kanssa toimittanut kirjan uudistetun laitoksen.
Häneltä tulikin salamavastaus paluupostissa: kyseessä on erityisen valitettava oikolukuvirhe! Kyseisessä kirjan kohdassa arvellaan Pöksyläisten vaihtaneen sukunimensä Toivaiseksi, koska Kiuruvedellä on myös sellaisia paikannimiä, esim. Toivaisenniemi. Sirkka Paikkala sanoi myös ettei olisi tätä virhettä julkaistussa kirjassa huomioinut ilman, että siitä ilmoitin. Hän ei heti voi asialle tietenkään mitään tehdä, mutta sanoi, että seuraaviin painoksiin virhe korjataan.Joten painovirhepaholainen voi eksyä tuon kaltaisiinkin tieteellisiin kirjoihin, joissa virheet valitettavasti aiheuttavat melko pitkäaikaista tuhoa. Tuota tietoa lainataan, se siirtyy virheellisenä ehkä moniinkin teksteihin ennen kuin asia korjataan. Me Toiviaisten sukuseurassa tämän asian nyt tiedämme ja mikäli törmäämme tästä kirjasta johonkin siirtyneeseen tietoon, voimme sen lyhyesti korjata. Mutta vahinko ehtii tapahtua vielä monta kertaa, arvelen.
Että jos joku jossain kysyy, että miksi sukukirjassamme ei ole mainittuna niitä Pöksyläisiä, jotka ovat ottaneet itselleen Toiviainen-sukunimen voitte keksiä heille vastaukseksi mitä haluatte! Ehkä kuitenkin on hyvä kertoa myös, että Pöksyläis-tieto on Sukunimet-kirjassa väärin. . .18.02.2001 Helena Karppinen